En ole ehtinyt kirjoitella viime aikoina. Työ on siinä mielessä hölmöläisen hommaa. Viisas pääsisi vähemmällä. Jos minä saisin päättää, ei kenenkään tarvitsisi tehdään ollenkaan töitä!
Järjestöjen koulutusbisnes on siitä mukavaa, että näkee useiden eri järjestöjen käytäntöjä ja kuulee/kokee hauskoja tilanteita järjestömaailmasta. Ajattelin alkaa kirjoittamaan niistäkin.
Kävin asiakkaan toimistolla, jossa työskenteli 4-5 henkeä. Jonkinlaiset resurssit siis. Kaikki olivat keski-ikäisiä naisia, eikä heille oltu järjestetty tietotekniikkakoulutusta. Ohjelmistotkin olivat vähän vanhanaikaisia. Niinpä he eivät osanneet/voineet päivittää keskitetysti yhteystietolistoja (jotka muuttuvat järjestöissä koko ajan). Heillä oli käytävässä yksi tietokone, johon kaikki päivittivät yhteystiedot Exceliin ja kaikki lähettivät sähköpostit siltä koneelta. Muuten ei voitu tietää meneekö viesti oikeaan osoitteeseen. Näin joillakin…
Kun asiaa oikein miettii, niin tietokoneet ovat ihan pelsepuupin keksintöä.
